14. helmi, 2017

Kadotettu siunaus

Huomasin, onneni oli kääntynyt.
Tuurini tahriintunut,
siunaukseni kadonnut.
Korttitaloni romahtamassa,
huono onni minua takaa-ajamassa.
Mikään ei ottanut sujuakseen.
Mihin katosit elämäni Siunaus?

Ennen olit minulle niin lempeä.
Kuljit kanssani ja johdatit.
Enää en löydä suuntaa ilman sinua.
Vastoinkäymiset vievät voimani.

Silti tiedän sen selvemmin kuin ikinä:
Siunaustaan ei voi koskaan kadottaa.
Ainoastaan menettää uskon siihen.
Sulkee silmänsä elämänsä kauneudelta.
Menettää uskonsa ihmeisiin.

Ihmisen mielellä on nimittäin suuri mahti.
Se luo todellisuutta jossa elät.
Jos uskot, kaikki on mahdollista.
Mutta menettäessäsi uskon ja luottamuksen, mikään ei enää toimi.

Uskon että kaikella on tarkoitus.
Myös sillä että välillä kadotamme itsemme.
Menetämme uskon ja ajaudumme tuuliajolle.
Silloin osaamme nöyrtyä,
menetämme egomme.
Meidät pakotetaan pysähtymään, tarkastelemaan omaa elämäämme.

Koska tärkeintä elämässä ei ole keräillä ihmeitä ja varastoida onnellisuutta.
Tärkeintä on ymmärtää miksi ihmeitä tapahtuu.
Kulkea Johdatuksessa,
intuition Henkäyksessä.
Tarkoitus ei ole laskea ihmeiden määrää,
vaan ylipäätänsä ihmetellä elämää.
Silloin oivaltaa sen,
olemme osa tarkoitusta.

Kun kadotamme egomme,
löydämme sisäisen rauhan ja yhteyden todelliseen olemukseemme, sieluumme.
Silloin elämämme on Siunattua.
Ajattelen että välillä kadotamme uskomme,
jotta löytäisimme todellisen johdatuksen.
Näin löydämme Siunauksen, joka on aina ollutkin.

Silmäni aukeaa,
näen sen: Elämäni on kaunis.
Uskon ihmeisiin.
Olen Siunattu.

-Mervi Hämäläinen maaliskuu 2015-

SuperMepa