23. helmi, 2018

Mielen Voima

Tänään kirjoitan aiheesta Mielen Voima!

Olen paljon puhunut ihmisille Positiivisen psykologian voimasta, joka tietyssä mielessä on myös erityisosaamistani! Olenhan sentään Helsingin positiivisin 2016 ja paljon olen perehtynyt positiivisen ajattelun voimaan. Olen tutustunut aiheeseen jo lapsena, nimittäin isäni opetti minulle siitä ajattelusta kaiken. Tämä blogi ei käsittele positiivisen ajattelun voimaa, vaan ylipäätänsä mielen voimaa! Olen kirjoittanut blogeja myös "Sieppaa Unelmasi" osiossa, joka löytyy myös täältä Superfiiliksen sivuilta! Siellä kirjoitan erikseen kyseisestä aiheesta ja vetovoiman laista jne. Käy kurkkaamassa, jos kiinnoistuit!

Henkilön Mervi Hämäläinen
 kuva. 

Ihan jokaisessa meissä on erilaisia ulottuvuuksia! Meissä on monenlaista luonteenominaisuutta, tasoja, meissä on hyvää ja meissä on pahaa. Meillä ihan jokaisella on omat elämäntaistelumme, rikkinäisyytemme, heikkoutemme ja traumamme! Sosiaalinen media välillä saa näkemään asiat todella vääristyneesti! Ulospäin kaikki näyttää usein mahtavalta! Ihmiset kadehtii toisiaan ja toistensa elämiä! Mutta totuus kuvien ja tekstien alla voi olla toinen! Itse omassa ammatissani näen joka päivä pintaa syvemmälle! Näen kuvien ja hastagien taakse. Todellisuuteen! Ja tykkään siitä todellisuudesta! Vaikka se usein onkin raaka, mutta sieltä raakuudesta lähtee todellinen elämänvoima! Todellinen ihminen ja hänen tarkoituksensa täällä! Olen usein puhunut siitä, että älkää verratko itseänne ja omaa tarinaanne muihin! Sinut on luotu tähän maailmaan kasvaaksesi todelliseksi sinuksi! Lopulta kaikki vastoinkäymiset ja romahduksetkin ovat vain keinoja riisua sinut paljaaksi! Jotta olisit tyhjä kaikesta, mikä ei oikeasti kuulu elämääsi! Täyttyisit niillä asioilla, jotka sinulle on tarkoitettu. Herättäisit niitä puolia itsessäsi, jotka vievät sinua kohti todellista sinua! 

Sinun on ensin oltava tyhjä, jotta täyttyisit niillä asioilla, jotka oikeasti kuuluvat sinulle.Ihminen ei aina itse tiedä mikä on parhaaksi hänelle.

 

Henkilön Mervi Hämäläinen kuva.

Minut on aikoinaan riisuttu täysin paljaaksi ihan kaikesta. Olen elänyt vereslihalla, niin syvissä vesissä, ahdingossa ja itsetuhoisena. Olen ollut täynnä pelkoa, vihaa ja epätoivoa! Oikeastaan kaikkia negatiivisia tunnetiloja! Mutta se ajanjakso elämässäni, on puhdistanut minut asioista, jotka eivät kuulu oikeasti elämääni. Olen kasvanut aitona omana itsenäni, saanut ne asiat elämääni, jotka tekevät minut onnelliseksi ja jotka minulle on tarkoitettu. Koen niin voimakkaasti, että se ajanjakso on ollut erittäin merkittävä ja tärkeä minulle, jotta olen se kuka olen tänäpäivänä. Jotta pystyn seuraamaan omaa kutsuani, toteuttamaan omaa elämäntehtävääni ja riisuutumaan kaikista rooleista ja muureista. Olemaan läsnä, tässä hetkessä, aidosti sellaisena kuin todellisuudessa olen. Uskon, että ihmisille kaikista merkittävintä on henkinen kasvu!

 

Henkilön Mervi Hämäläinen kuva.

Ja sitten se kaikista merkittävin asia! 

Jos voit huonosti henkisesti; HAE APUA!
Uskon että jokaiselle meistä olisi tärkeää oman elämänsä aikana prosessoida omaa elämäänsä ja mieltänsä! Kaikilla meillä on traumoja ja tunnelukkoja!
On paljon alan asiantuntijoita, jotka voivat sinua auttaa hädän hetkellä. Selvitä sinulle sopivin väylä! Sekin jo että menet hierontaan tai johonkin muuhun kehoterapia hoitoon, on erittäin merkittävä ja tärkeä askel kohti Paranemisen tietä! Hae itsellesi apua! Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä tarvitse ollakkaan! Itsekkin olin eilen ystäväni, erään homeopaatin vastaanotolla prosessoimassa omaa elämääni ja mieltäni! Minäkin tarvitsen apua ja prosessointia omasta elämästäni, vaikka olenkin muiden ihmisten auttaja, inspiroija ja parantaja. Kaikki me lopulta keinutaan samassa paatissa, yrittäen löytää tasapainoa. Et todellakaan ole ainoa, jonka mieli voi olla solmussa. Täällä me ollaan jokainen niitä solmuja availemassa ja luomassa uudenlaisia mielenväyliä!
ÄLÄ KOSKAAN ALIARVIOI MIELESI VOIMAA, JOKA LUO ELÄMÄÄSI!
Hyvän mielen viikonloppua
ihan jokaiselle elämänmatkalaiselle!
Muista ettet ole koskaan yksin!!
Ole itsellesi lempeä ja armollinen!
Rakkaudella
-SuperMepa-
Superfiilis Helsinki