30. tammi, 2018

Rohkeuden kantaja

En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Tai älkää käsittäkö väärin, kirjoitan joka päivä, mutta blogini on viettänyt hiljaiseloa. Tässä välissä on tapahtunut liuta tapahtumaketjua! Voisin jopa sanoa, että mun Superfiilis on räjähtänyt. Uusia ulottuvuuksia on syntynyt, ja paljon!

Niinkuin useat ihmiset tietävät, mulla on suuri intohimo Kiinalaiseen lääketieteeseen ja Parantamiseen. Niin suuri, että olen alkanut jakaa tietoa ja osaamistani eteenpäin. Olen opettanut lukuisia koulutuksia, kursseja jne. Jaan kaiken mitä osaan eteenpäin. On ollut upeaa nähdä inspiraation heräämistä niin rajulla tavalla! On ollut välillä rankkaakin, mutta siihen olen tottunut elämässäni. Olen elänyt aina antaen kaiken itsestäni. Jos Mä kuvailisin itseäni yhdellä sanalla se olisi Rohkea. Tai oikeastaan en usko, että kukaan on pohjimmiltaan Rohkea. Kaikki me pelätään ja hitosti! Mutta toiset meistä ovat luonteeltaan valmiita kohtaamaan pelkonsa aina uudestaan ja uudestaan. Minä olen yksi heistä. 

Kutsun sellaisia ihmisiä Rohkeuden kantajiksi. He pukeutuvat Rohkeuden viittaan ja kohtaavat urhoollisesti omat pelkonsa ja muidenkin pelot aina uudestaan ja uudestaan. Siihen tunteeseen voi myös jäädä koukkuun. Ehkä se onkin se syy, että sitä vetää taas viitan päälle. Rohkeuden viitan, vaikka siellä sisällä pelottaakin. Olen joutunut kohtaamaan ihan uudella tasolla omaa persoonaani tässä viime aikoina. Viime vuonna kohtasin paljon vihaa. Yhtäkkiä persoonani ja yritykseni sai paljon vihaajia. Täysin minulle tuntemattomia ihmisiä. Mun jutuille naurettiin. Superfiilikselle naurettiin. Mun taiteelle naurettiin. "AI sä olet muka taiteilija?" Mua kutsuttiin feikiksi, narsistiksi, huijariksi ja hulluksi! Olen tottunut koko elämäni ajan siihen, että mua on pidetty erilaisena ja outona. Yksi syy on siihen suuri energiani, luovuuteni, hulluuteni ja se että olen jokaisessa tilanteessa ja kohtaamisessa täysin läsnä, täysin oma itseni, rehellinen ja erittäin avoin. En pelkää näyttää heikkouttani, herkkyyttäni tai viallisuuttani. En pukeudu rooleihin tai naamioihin. En yritä olla yhtään enempää, tai parempaa, mutta mun on saatava olla täysin oma itseni. Kaikessa siinä Superlatiivisuudessa mitä persoonani sisältää. 

Vihaajat kuitenkin muutti kaiken. He toivat Superfiiliksen laajempaan tietoisuuteen. Nykyään Superfiiliksen kursseille ihmisiä tulee ympäri Suomen! Jopa yksi saksalainen, joka asuu Saksassa on käynyt Superfiiliksen kurssin! Se on ollut hienoa! Sitä nimittäin olen juuri halunnut. Oikeat ihmiset löytää Superfiiliksen. Ne ihmiset jotka kokevat hyötyvänsä mun opetuksista ja persoonastani. Ja nyt tulee erittäin tärkeä fakta minusta ja Superfiiliksestä! Kun olen lähtenyt rakentamaan Superfiilistä, olen päättänyt tehdä sen täysin omana itsenäni. SuperMepa on oikeasti minä, ei mikään alteregoni, taideprofiilini tai mikään imagoon rakennettu henkilö. Se olen minä, juuri minuna. Tein aikoinaan päätöksen, että lähden tähän touhuun juuri minuna, en miellyttäen ketään, tai miettien mikä myy tai toimii ihmisiin, tai mikä olisi suurta tai mahtavaa! Olen halunnut ilmaista itseäni juuri minuna, ilman minkäänlaista roolia. Se on vaatinut ihan tajutonta rohkeutta multa. Mua on oikeesti pelottanut. Rohkeuden viitta on ollut kovassa kulutuksessa!

Mutta viime vuosi muutti kaiken. Mä jouduin kohtaamaan niin paljon pelkoa, vihaa ja erittäin negatiivisia tunnetiloja, että se jotenkin vapautti mut. Mä en ole pelännyt enää sen jälkeen. Samaan aikaan sain niin paljon rohkaisua ja kannustusta täysin tuntemattomilta ihmisiltä, että se mun kutsu tähän hommaan vain vahvistui! Jotenkin sellainen varma tieto siitä, että tämä on juuri sitä mitä mun tehdä! Ja kuten sanottu, en voi tehdä tätä hommaa muuten, kun olemalla täysin oma itseni. En parempi, en huonompi, mutta aidosti oma itseni! Yksi vanha oma aforismini menee näin:

"En ole syntynyt tähän maailmaan miellyttääkseni muita. Olen syntynyt tähän maailmaan auttaakseni ihmisiä mieltymään omaan itseensä."

En ole keräämässä itselleni ihailijakerhoa, tai luomassa itsestäni jotain Suomen suurta idolia! Olen täällä parantamassa, inspiroimassa ja auttamassa ihmisiä löytämään oman Superfiiliksen, jutun, palon ja tarkoituksellisuuden. Mä haluan auttaa heitä, ketkä apua oikeesti tarvitsevat. Sekä inspiroida lisää ihmisiä samaan ajattelumaailmaan! Uskon että me kaikki voitaisiin silloin paljon paremmin! Ja uskon, että näin maailmasta voisi rakentua myös parempi paikka meille jokaiselle!

Kiinalaisessa kulttuurissa eletään aina jonkin eläinmerkin vuotta. Helmikuun 16.päivä 2018 vaihtuu Koiran vuosi ja se on minulle itselleni erittäin merkittävää, koska olen Kiinalaisessa horoskoopissa juurikin koira. Alkaa oma vuoteni! Koiran merkki symbolisoi Rohkeutta, intuitiota, herkkyyttä, oikeudenmukaisuutta, luotettavuutta ja kumppanuutta. On tulossa pehmeämpi ja luovempi vuosi! Itselleni Rohkeus on ollut koko elämääni kantava voimavara! Olen aina kokenut, että olen syntynyt rohkeuteen ja periaatteessa olenkin, koska olen syntynyt Rohkeuden vuonna! Rohkeus tulee olemaan koko 2018 vuoden teemanI! Tänä vuonna tulen laittamaan jokaikisen valttikorttini pöytään, sanan jokaikisessä merkityksessä! Ja jostain syystä ei enää pelota. Ehkä kun tarpeeksi useasti pukeutuu Rohkeuden viittaan, syntyykin Rohkeuden kantajaksi!

Lopetan tämän kirjoitukseni tuoreimpaan tekstiini, joka syntyi viime perjantai yönä klo 02.00! Kiitos sinulle joka luit ajatukseni! Lupaan olla tänä vuonna aktiivisempi kirjoittaja!

"Ei kaikki aina mutkatonta olla se voi,

mut pienen rauhan hetken kun luonani vaan ois. 

Sain irtipäästää inhimillisyyden rippeet sielustain.

Taas matkaa jatkan lailla tuulen, tarkoituksellisuuden.

On suunta määränpää.

Sua Rakkaus kantaa,

Voima, luottamuksen lähde.

Olet syntynyt sä Rohkeuteen

ja vastaanottaa tämän.

Ei huominen sua tänään, kiinni se saa.

On vielä aikaa Parantua.

Ei kukaan, EI KUKAAN.

Ei mikään.

Pois sitä sinulta saa!"

 

Rohkeutta ihan jokaiselle, elämän jokaiseen tilanteeseen!

-SuperMepa- Rohkeuden Kantaja