15. maalis, 2017

Vahinkoja sattuu...

Vähän reilu 10-vuotta sitten mä ajattelin, että mun elämä toteutuisi hieman eri tavalla. Mä luulin että musta tulisi kulkuri, reppureissari, en juurtuisi ikinä mihinkään. Kulkisin villinä ja vapaana elämäni läpi. Mä suunnittelin lähteä sellaiseen maailmaa kiertävään kabareetanssiryhmään. Pääsinkin jo siihen, ja se oli hyvin lähellä, etten lähtenyt. Kun mä elin Espanjassa kabaree-tanssijana mä rakastin sitä! Tanssin ja lauloin hotelleissa. Ihmiset tykkäs musta. Tuli kehumaan, antoi lahjoja, komeat miehet rakastui ja kaikki halusi olla kavereita. Sain paljon ihailua ja erittäin läheisiä ystäviä. Kuka nyt ei sellaisesta tykkäisi? Mä sain toteuttaa itseäni ja hulluja ideoita täysillä. Naamiaiset oli joka päivä. Mulle tarjottiin jopa levityssopimusta, josta mä kieltäydyin.

Miksi mä en lähtenyt? Mä olen miettinyt joskus sitä kysymystä. Koska mä en ole ikinä valinnoissani järkeillyt, mä olen aina seurannut sydäntäni, Intuitiotani ja sitä mikä tuntuu oikealta. Keväällä 2006 mä annoin omaisuuteni pois ja lähdin pelkän rinkan kanssa Mallorcalle. Muistan kun istuin junassa ja kirjoitin kirjettä vanhemmilleni. Olo oli sekava, mutta niin vapaa. Silloin jäi Jyväskylä taakse elämästäni. Mä en tiennyt mitä mä halusin eniten. Mä halusin niin paljon asioita. Mä olin niin hyvä monessa asiassa. Mulla oli niin suuri intohimo kaikkeen. Mä päätin lopulta lähteä Helsinkiin. Etsimään omaa juttuani, mitä se sitten ikinä olisikaan. Mulle tärkeintä on aina ollut vapaus ja se että mä teen jotain ihan omaa. Muuten mä ahdistun. Mulle turvallisempaa on ottaa hulluja riskejä ja tehdä yllättäviä juonenkäänteitä kuin jämähtää mihinkään paikoilleen. Mä en pysty jämähtää. Keväällä 2007 mua pyydettiin mukaan järjestämään sellaisia isoja taidefestareita Helsingissä. Olen siis ensimmäiseltä koulutukseltani tapahtumajärjestäjä ja ohjelmapalveluidentuottaja. Se oli yks siistein juttu ikinä, mutta sen tuloksena paloin loppuun. Kun mä olin uupuneimmillani sairaslomalla 2 viikkoa, mä kiertelin puistoissa tekemässä jättisaippuakuplia. Uskokaa tai älkää, mutta mä sain siitä rahaa. Ja siitä tuli niin vapautunut fiilis. Mä aloin taas kaipaamaan vapautta, kulkurinelämää. Mietin jopa että musta tulisi jättisaippuakuplataiteilija ja kiertelisin ympäri maailmaa. Mä lähdin opiskelemaan hierojaksi hetken mielijohteesta, vähän niiku vahingossa. Mietin vaan jotain alaa mitä voi tehdä missä vaan, milloin vaan ja joka olisi mahdollisimman stressitön ja vapaa. Mun elämässä kaikki on aina mennyt niin, että jos mä päätän jotain, mä heti jo toteutan sitä. Mä suunnittelin lähteä taiteilijaksi maailmalle. Ja hieronta olisi sitten siinä extrana. Monissa maissa kun voi hieroa missä vaan... Kaduilla, rannoilla jne... Mun isä oli ihan järkyttynyt kun kerroin, että lähden opiskelemaan hierojaksi. Se ihmetteli, että miksi mä haluan "normaalin" työn, mähän olin taiteilija ja kaikkea muuta kuin "normaali". Mä kuitenkin lähdin kouluun vaikka sitä ihmeteltiin. Ja oikeastaan mun kohdalla se menee päinvastoin. Jos ihmiset ympärillä ihmettelee mun valintojani, se on vaan jotenki aina vahvistanut, että näin mä teen! Koulun jälkeen suunnittelin että lähden maailmalle. Mä en omistanut paljoakaan mitään. Asuin kommuunissa ja asiat oli kaikin puolin niin että voin irtaantua milloin haluan. Koulun loppupuolella yksi hyvä luokkatoverini kysyi perustetaanko yhteinen toimitila. Se tuntui niin oikealta, että suostuin. Ajattelin että teen töitä ja säästän rahaa pari vuotta. No sitten mun elämässäni seurasi liuta tapahtumaketjuja, joista saisi parikin romaania aikaiseksi. Lopputuloksena kuitenkin löysin oman juttuni, Superfiiliksen! Oikeastaan mä tänä päivänä toteutan sitä kaikkea mitä olen ikinä halunnut toteuttaa. Se oikeastaan se mun juttu on. Kuunnella täysillä omaa sydäntä ja intuitiota. Elää vapaudessa. Mä en ole tänä päivänä reppureissari, mutta mä olen luonut sellaisen yrityksen jossa saan toteuttaa kreiseimmätkin ideani. En ole vieläkään kyllästynyt. Ei ole tullut sitä vanhaa tunnetta että haluan kiertolaiseksi. Olen juurtunut, löytänyt oman paikkani ja kutsumukseni tässä elämässä! Ja kaikki on tapahtunut VAHINGOSSA!!! 💖💖💖

Paljon olen tehnyt työtä toteuttaakseni tämän kaiken. Paljon on vielä tekemättä. Mutta sitten kun Superfiilis on valmis mun osaltani, mä voinkin sitten tehdä jotain muuta tai siirtyä eläkkeelle. Tai ehkä mä sit omistan loppuelämäni vapaudessa elämiselle... How knows? Ainut mitä mä tiedän: Elämä on jännittävä seikkailu ja kun kuuntelee omaa sydäntään ja Intuitiotaan löytää oman juttunsa! Ja se voi todellakin käydä vahingossa! 🌟🌟🌟

Superfiiliksen mestari
-SuperMepa-